PELLON PINTAKIVIEN POISTOA KIVI-PEKKA 5 KIVIPOIMURILLA
HEI!
Kone kulkee taas! Kiviä kerätään Jämijärveltä ja ympäristöstä "vanhaan malliin" koko kevään!
Tilalle on hankittu ensimmäinen kivipoimuri v. 2004. Koneella urakoidaan lähialueilla.
Timolla jo viiden kevään kokemus kivenkeruusta, kerätty on kiveä pelloilta ja raivioilta tuhansia kuutioita!
Paras tulos saadaan kuivassa ja tasaiseksi äestetyssä pellossa.
Kivenkeruu vastaa yhtä äestyskertaa ja tasoittaa peltoa huomattavasti, epätasaisessa pellossa on vaarana että kivet hakeutuvat monttuihin ja kone ei niitä sieltä pois nosta. Kylvö voidaan suorittaa välittömästi kivien keräyksen jälkeen.
Olemme keränneet kiviä myös kylvetyltä pellolta ja huomattavaa vaikutusta sadon pienenemiseen ei keruulla ole. Kiviä on kerätty jopa suojaviljalle kylvetyistä pelloista ja heinä on keruun jälkeen ollut moitteeton!
Työsaavutus normaalissa pellossa noin 1 hehtaari/ tunti. Raivioilla huomattavasti pienempi.
Koneella pystytään keräämän alle pään kokoinen kiviaines, isompia kiviä varten on yhdistelmän edessä kivitalikko, joten pelto tulee koneen jäljeltä kivettömäksi. Kannot ja juuret hidastavat ja vaikeuttavat keruuta tarttumalla karhottimiin ja tukkimalla seulaa. Kivien seassa pienet kannot menevät koneeseen kohtullisen hyvin.
Keväällä 2011 ehdittiin keräämään kiviä tosi isolla alueella suuri määrä.
Kivienkeruuseen aika kannattaa varata ajoissa, keväälle 2012 on jo varauksia. Ja kevään säästä riippuu paljonko keritään hehtaareita ajamaan koska märässä maassa keruu ei onnistu.
Syksyllä harvoin on olosuhteet jossa kivenkeruu onnistuu, märässä maata tulee mukaan ja keruu hidastuu, jolloin keruusta tulee kallista. Syksy 2011 oli tässä poikkeus, kelit syyskuun alussa olivat melkein kevään veroiset.
Kiviurakointia suoritettiin keväällä 2011 kiviä kerättiin Jämijärven lisäksi mm. Ikaalisissa, Parkanossa, Laviassa ja Kankaanpäässä.
Keväälle 2007 olemme vahvistaneet keräysrummun piikit. Kokemus kivenkeruusta on osoittanut että kivikoneessa kita on se "heikoinlenkki" kidan tulee olla mahdollisimman leveä ja piikkien järeät että kivet kulkevat hyvin ja joutuisasti koneen sisälle.
Keräysrummin piikkien vaihto ei ollut turha työ, piikkien vaihtoa ei ole tänä keväänä suuresta ajomäärästä huolimatta juurikaan ollut.
Kivien koneellista keruuta olemme testanneet itsellä kolmella erittäin kivisellä lohkolla vuosina 2005-2008. Vuosittain kerättävä kivimäärä ja kivien koko on pienentynyt todella merkittävästi.
Kynnetyltä pellolta kivienkeruu on paljon tehokkaanpaa kuin kevytmuokatulta.
Kevääksi 2012 useita tonneja kiviä Pohjois-Satakunnan pelloilta koonnut Kivi Pekka 5 uusiutuu ainut muutos nykyiseen koneeseen tulee olemaan se että kippaus onnistuu paremmin korkeampaankin peräkärryyn!
Kerätylle kiviainekselle on alkanut olemaan kysyntää! Aina joskus soitellaan ja kysytään pellolta kerättyjä kiviä, tiedossani onkin asiakkaita joilla on kiviä varastossa helposti saatavilla esim. puutarhakäyttöön.
Kivenkeruu käynnissä kesällä 2007 Jämijärvellä Kivipekka 5 ja JD kivitalikolla varustettuna, näin pellosta tulee kivetön koska koneeseen mahtumattomat kivet voidaan kerätä talikkoon samalla ajolla!
Kovasti on kyselty miten Kivi Pekka 5 eroaa muista koneista, ja erohan on siinä että koneen tehokas työleveys on viisi metriä ja nostorummun piikkimäärä on 28 kun se pikkukoneissa jää kymmentä pienemmäksi! lisätiedot koneesta
Video kivenkeruusta Pel tuotteen sivuilla Näin kivenkeruu käy Kivi Pekka 5 sella kun olosuhteet ovat hyvät!
Kevään 2009 esimerkki kuvia
Pelto keväällä 2009 ennen kivenkeruuta
Sama pelto, n. 0,80 ha puolen toista tunnin keruun jälkeen.



