KISAKUULUMISIA TALVEN VARRELTA

8.2.2010 Luulin flunssta päässeeni, 4 päivä lenkillä ei tuntunut pahalta, perinteisen kisa jo ontui Punkalaitumella, sunnuntaina sitten viestissä olo oli mitä oli ja flunssa painoi uudelleen päälle! Nyt pidetään lukulomaa hiihdosta niin että harjoituslenkillä alkaa tuntumaan hyvältä. Suorastaan harmittaa kun tuntee ja tietää että suksi kulkisi, mutta tuo venynyt flunssa nostaa aina päätään!

3.2.2010 Niinpä, ei ole paljoa kirjoiteltu:( Eipä ole ollut aihetta, ennen Imatraa alkanut flunssa kiusaa edelleen, voi sanoa että onneksi ei maakuntaviestiä hiihdetty viime viikonloppuna, ja kyseenalaista on piirinmestaruuskisojenkin startti tulevana viikonloppuna. Antibiootit on syöty, flunssapiikit aikaa haettu mutta tauti ei anna periksi.:( No talvi se on ensivuonnakin, ja kaukana ei olla, sen näytti Imatra kun siinä taudissa hiihdetty hiihto riitti niillekin sijoille, 19 ja 29. Katsotaan josko loppukuusta pääsisi kunnolla ladulle, ellei niin sitten tulevina talvina.......

14.1.2010 Aikaa on mennyt edellisestä kirjoituksesta. Nyt on kilpailukausi avattu kolme kisaa takana ja kaikissa voitto. Tulokset eivät kerro kaikkia,tulevana viikonloppuna on Imatralla SM hiihdot ja siellä vitonen pertsalla ja kymppi vapaalla. Tavoitetta ei ole,hyvä jos sijoittuisi puolenvälin paikkeille, kauden parhaan hiihdon jos saisi niin se riittäisi tälle väli kaudelle hyvin.
Harjoiteltu on, sen mitä lukemiselta ja olkapäävammalta on ehditty. Kirjoitus vuosi niin pääpaino on ollut koulussa.:)

17.1.2009 Pitkästä aikaa... alkutalvi meni keukoputkentulehdusta parannellessa! Mustikkavuoresta ei ole paljon kerrottavaa, ei hiihto kulkenut. Kangasalla ja Tampereella kisat menivät jo melko mukavasti. Jämillä 20 sarjassa vapaa kulki ok, perta pikkasen takkusi. Rokualla vapaan vitonen kulki hyvin pakkaskelissä. Pertsan kymppi sitten taas ei ihan täyttänyt odotusta! Tavoitteena oli Rokualla kaksi kertaa 10 sakkiin, keskimäärin siihen päästiin, 4 ja 15!  Tästä edetään sitten kohti Ylitornion 15 km. vapaan kisaa sopivasti kisaillen!

20.11.2008  Nyt tulevat uusimmat kuulumiset yläosaan! Kauteen on valmistauduttu, Jyväskylässä rullilla hiihdellen ja lenkkeillen. Kuluva viikko alkoi leireillen Jämin hiihtotunnelissa ja keskiviikkona siirryimme Kainuuseen luonnonlumille. Tarkoituksena oli aloittaa kisakausi Vuokatissa, mutta jälleen tämä joka vuotinen flunssa iski!! Flunssa kiusatessa ei parane näin alkukaudesta riskeerata kokokauden kisoja. Katsotaan nyt joko Lapinlahdella joulukuun puolivälissä pääsisi kisakauden alkamaan.

14.12.2006
Tervetuloa uuteen päiväkirjaani, kirjoittelen tänään taas entiseen malliin kisakuulumisia.Ylihuomenna on kauden toinen startti, tai ensimmäinen hiihtoputkessa. Kunto tuntuisi olevan kohdallaan, kalusto jokseenkin kunnossa, nuha hiukan vaivaa, Joten saa nähdä miten kisa putkessa menee.

17.12.2006
Jolukylä kisa kulki putkessa yllättävän kivasti, hyvän lähtöpaikan vuoksi ei tarvetta kaiken antamiseen ollut, riitti kun hiihti taktisesti oikein! Kiitos kilpakumppaneille että aika tuli niinkin hyvä! Nuha vaivaa edelleen, mutta eipä tässä ole tiedossa kisojakaan ihan lähiaikoina joten on aikaa parantaa nuhaa.

28.12.2006
Reima Country kisa kulki perinteisellä alun takkuilun jälkeen hyvin, viimeinen kierros oli hyvää menoa, alussa hieman oli tukkoisempaa. Hiukan tietysti oli jännitystä mukana, olihan ensimmäiset pertsan kisat ja putkessa! Pertsan treeni kun on vähän jäänyt heikommalle. Suksivalinta onnistui ja kalusto pelasi. Harjoitukset on pitänyt vetää jalkalenkillä tai sitten putkessa kun lunta ei ole vielä ollut Jämin harjullakaan.

Jämin kisat 29.12.2006 032B

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Reima Country kisanjälkeen (Kuva Mikko Hanhilammi) 

7.1.2007
Saarijärvi, ja lumella merkitty "latu"! Eipä tuo paana hävennyt Jämin Putkelle muutakun kiviä oli enemmän! Hiihtäessäni kolmen aikaa ei juurikaan ladusta ollut enää tietoa. Eikä oikein kiinnostanut parhaita suksia peliin laittaa, ja huonoja kun ei enää ole muuta kun neljävuotta vanhat atomicit, ei nekään huonot mutta ehkä vähä löysät..... Hiihto kulki hyvin suksetkin piti testiladulla ,joka ei juuri vastannut kilpalatua,hyvin,. Kisassa taas ei juuri lainkaan joten käsivoimille jouduttiin melko vahvasti! Kolmas sija oli ihan ok, mutta ajasta olisi voinut tinkiä vajaa puoliminuuttia paremmalla kalustolla. Mutta se siitä ja ootteleen talven lumia.

11.1.2007
Jurva, kovan koulun kuntopiirin jälkeen, ei ihan kaikki irronnut illan kisassa meno oli jonkin verran tukkoista. Latu oli kova tykkilumi baana, tämän talviseksi ihan kelvollinen, kun lunta ei kokomatkalla ollut missään muualla!  0,8 sekunni ero kärkeen ei ihan paha ollut, matkaa noin 2,5 km ja etenkin kun lähdin jäniksenä eteen jälleen säästellen matukoita hiihdin atomicillä.

14.1.2007
Eilen JAT POT hiihdot Jämin tunnelissa, lumi oli nuhruista ja luisto ei ihan paras mahdollinen. Lähtöpaikka oli sarjan toinen, parannusta edelliseen sentään yksi! Sain toiselle kierrokselle Vienon Iidan veturiksi, ja kisa kulki kiitettävän hyvin suunnitelman mukaan. Hiukan jäsenissä tuntui vielä torstainen kova kuntopiiri ja illan hiihto, tänä talvena vielä ei ole kovaan kisatahtiin tottunut. Eteenpäin ajateltuna pitäisi edes yksi kisa viikossa saada käytyä ennen kovia kisoja.

20.1.2007
Pejantaina kävimme katsomassa Valkeakosken urat, kunnossa ne eivät vielä silloin olleet, mutta ura tuntui mahtavalta, enhän ennemmin ollut Valkeakoskella hiihtänytkään! Lauantaina aamuvarhaisella lähdimme Kankaanpään kautta Valkeakoskelle. Tiina tuli kyytiin Kankanpäästä. Testasin koleparia suksia joista parhaat vietiin loppuvoiteluun tallille jossa Juha teki niihin, viimeisen voitelun! Kirsi aloitti viesti, kärkijoukoissa kuten arvasimmekin, Tiinan lähtiessä alkoi melkein jännittää,,, kun kuulin muiden joukkueiden ankkurien nimiä, Manninen, Porvari, Tarvonen...... jne. Kenttäkuulutuksesta kuulin ja ekan kerroksen Tiinalla täyttyessä näin että muu joukko saavuttaa kärkeä uhkaavasti, mietin että kenen peesiin joudun lähtemään... Pääsin sitten neljäntenä matkaan, Hietamäen Elina edessä ja Pollarin Terhi lähti perään! Hiihto kulki mukavasti, mitä nyt viimeisessä nousussa joka oli melko jyrkkä vasen reisi hiukan tramppasi ja jouduin hellittämään vähäsen. Maalisuoraa sainkin sitten hiihdellä ilman suurenpia paineita, takaa ei ollut pikaisesti ketään tulossa ja jälkeenpäin huomasin että TV kuvasi koko maaliiin tulon!  Kiva kokemus,  Suuri kiitos kaikille jotka ladun varrella jaksoitte kannustaa ja TV. n vierellä jänittää! Olihan tuo ensimmäinen hiihtoni joka näytettiin Suomen Tv.ssä! Norjassa olen parivuotta sitten hiihtoani TV.stä katsellut!

 

Mari (copy)

Tässä lasketellaan elämäni ensimmäisissä aikuisten SM-hiihdoissa Valkeakosken Korkeakankaan maastossa.  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

21.1.2007
Vampula ja Vaaravuoren hiihdot.Innostuin sitten testaamaan miten suksi kulkee kahtena päivänä peräkkäin! Vampulan tämän kertainen rata ei mahdu 10 kärkeen suosikki urillani, aivan liian helppo! No itse kisa, suksiin ei panostettu pahastikkaan, kisan jälkeen huomasin verratessani luistoa seurakavereiden kanssa että ei sitä todellakaan liikaa ollut! Mutta eihän sítä voinutkaan olla alla ns. huonoimmat sukseni,jolla oli katsottu jo Valkeekosken uratkin ja joista tuli näillä urilla vesikelin hiihtimet. Kisa kulki hyvin, vasen jalka hiukan kiusas hiihtoo mutta ei tuo tuloksien peruisteella paljoo haitannut. Nyt sitten hyvät venyttelyt ja viikolla pientä treeniä, tiiistaina ja torstaina niin sitten taas iskevään kuntoon Maakuntaviestiin lauantaiksi,Vampulan jälkeen pitänee toivoa että, toivottavasti maakuntaviesti baanoilla on lunta edes nimeksi!

27-28.1.2007
Maakunta viesti Punkalaitumella kulki kivasti, viestissä sijoituimme toiseksi Noormarkun jälkeen. Matka vaan osaltani oli sprintin ja normaalimatkan puolivälistä, reilut kaksikilometriä! Pidemmällä matkalla olisi saanut kaulaa venytettyä enemmänkin pahimpiin kilpakumppaneihin.
Hiitteenharjulla pirteässä pakkas säässä sain ladunvarresta ristiriitaista tietoa ja kun kerran suksi luisti, hiihdin sen huonoimman tiedon mukaan! Keli ei ollut paras mahdollinen luiston puolesta, mutta suksella en tässä kisassa tasoitusta antanut!

3-4.2.2007. Jalashiihdot, Jalasjärven maasto on ihan kiva hiihdettäväksi. Johtuneeko siitä että olen menestynyt sielä aina hyvin, vai mistä. Niin tälläkin kertaa hiihto kulki alkua lukuun ottamatta hyvin, alussa oli hieman tukkosta mutta loppuakohden tuntui että meno parani! 
Sunnuntaina Ikaalisten nuorisohiihdot, hermoilin yhteislähdötä, ei todellakaan lampihommaani!Suksitestiin meni ennätyksellisesti aikaa, eikä nappi suksea kyllä saatukaan...... mutta ei tainnut olla muillakaan! Ekan kerran tänä talvena kävi mielessä että jätän homman sikseen. Ensimmäisellä kilometrillä painoi jaloissa Jalasjärven rinteet! Ja Vatulan vitosen lenkki ei perinteiselle ole todellakaan helppoimpia edes hyvällä kelillä! Kisassa urat olivat sen verran pehmoisia että kunnon pitoa ei niille saanut. Mutta eroa alkoi nousuissa kivasti syntymään, ja maaliin sainkin hiihdellä suurenpia repimättä 55 sekunnin keulalla! Onnittelut Kristalle mahtavasta hihdosta PM kisoissa tänä viikonloppuna!

10-11.2.2007 Piirinmestaruuskilpailut Noormarkussa. Lauantaina henkilökohtaisissa kulki kivasti, aika ei tyydyttänyt mutta reilu voitto tuli vaikka vähän sunnuntain viestiin säästelin. Sununtaina totesin sen säästelyn turhaksi, tytöt, Rita ja Marika pitivät mitä lupasivat ja niinpä sainkin hiihdellä oman hiihdon ihan yksikseen ankkuriosuudella! Ladunvarrella oli Jänteeläisiä niin paljon ettei veryttelyvauhtiin ollut mahdollisuuksia! Kiitokset runsaasta kannustuksesta!

19.2.2007 Aikaa on kulunut edellisestä kirjoituksesta. Satakunnan kll kisat tuli hiihdettyä Porissa ja Alue sprintti viime viikonloppuna Kangasalla.Aika ajoissa tavoite oli hiihtää neljän joukkoon, joka toteutuikin olin aika ajojen kakkonen. Finaali sitten olikin juttu erikseen... aika ajoissa sain alle hyvän suksen, eikä sitä finaaliinkaan paljoa parannettu. Pikkasen pelästyin kun Marika sanoi että luisto loppui. en ollut testannut suksia , mutta Iskä vakuutti "ettei lopu". Niinpä viivalle. Alussa ei oikein kulkenut suunnitellusti, jäin hiukan ruuhkaan mäessä, jossa panoksia olisi kyllä ollut paljon parempaan, harjulla olin jo aikeissa jättää sikseen, mutta sitten löysin sen "kutosvaihteen" .Ekaksi nousu kolmanneksi ennen viimeistä alamäkeä, mäki rauhassa mutta lujaa ja takasuoralla kaikki peliin! Ja niin viimeiseen kaarteeseen tulin ekana, aikaa ei ollut miettiä tuuletuskuvioita, mutta maaliin ekana ja 2 Aluesprintin voittoon...... Sitten aletaan parantelemaan lievää flunssaa ja katsotaan mitä ennen Ylitornioo hiihdetään. Yhdet Piirikunnalliset kisat vapaalla jos nuha helpottaa ja Massin Sprintti.. Sitten keskiviikkona lähdetään pohjoiseen Hs kisoihin jossa, jos kaikki hyvin menee on tarkoitus hiihtää kolme starttia. Perjantaina Sprintti pertsalla , lauantaina henkilökohtainen matka vapaalla ja sunnuntaina viesti pertsalla. Saas näkee.....  

23.2.2007 Flunssaa edelleen parannellen on hiihtoloma viikkoa edetty. Tänään kävin jo putkella kokeilemassa luistoja, ja huomenna olisi tarkoitus osallistua sitten sinne Massin sprinttiin. Sitte tsemppaus päälle Hs:iä varten.

2.-4.3.2007 Noniin , nyt on sitten hopeasommat takanapäin. Ja menihän ne pienen sairastelun jälkeen ihan hyvin. Perjantaina sprintillä aloitettiin. Jännityksestä huolimatta sijoitus oli aika-ajojen jälkeen 1. Finaalin kankean lähdön jälkeen sijoitus 3. Eihän siinä voi olla kon tyytyväinen ;)

Lauantaina oli iltapäivällä vuorossa vapaan 5km henkilökohtainen kisa. Sukset toimivat ja rankalla ladulla sijoitus 4! Paras sijoitus hopesommista/sm:istä!!

Sunnuntaina viestin lähtö jo aikaisin 09.30!! Rita ja Marika toivat viestiä hyvin. pääsin hyvin peesiin ankkuri osuudelle! Maalissa sijoitus 9. Mutta yhden sekajoukkueen poistuttua lopulliselta listalta 8!!!

Kisat menivät odotusten mukaisesti. Hyvä lähteä vielä muutamiin kevään kisoihin, jo nuhankin tervehdyttyä! Iloista kevättä kaikille!!!!

25.6.2007

Kevät on mennyt kiivaasti ja lomat hiihdosta on pidetty,ja uusi treenikausi tosissan aloitettu. Viime talvi sujui hyvin, kiitokset kaikille tukijoilleni. Nyt mennään kohti uutta kautta uusin kujein! Valinta Hiihtoliiton Pohjola ryhmään varmistui kesäkuun alkupuolella ja leirille Vuokatiin suunnataan huomen aamulla! 
Puolessa välissä kesäkuuta varmistui ensi talven opiskelupaikka! Niin siinä sitten kävi että Jyväskylään suunnataan elokuun puolivälissä! Voijonmaan urheilulukion hiihto ryhmässä olisi tarkoitus opiskella seuraavat kolme vuotta! Asuntokin on järjestynyt, Laajavuoreen alle kilometri ja kouluun saman verran! Hiihtoputkelle matka pitenee sitten 200 kilometriin, mutta eiköhän sitä viikonloppuisin tule putkella vierailtua syksyn mittaan melko ahkerasti.  

 

16.8.-07 Mie olenki nyt Jyväskylässä Koulussa.. :)

Hohh hohh. Sitä aloitettii Maanantaina koulu Jyväskylässä Voionmaan Urheilu lukiossa. Opiskelut on lähteny tosi hyvin kulkemaan ja uusia kavereitaki tullu jo ihan mukavasti. Urheilulukion reenithän me varsinaisesti alotetaan vasta maanantaina. Ohjelmassahan on testejä ja rullahiihtoa näin aluksi Syksyä odotellessa. Hieman on nuhaa ja tukkoisuutta Leirien jälkeen, että on yritetty pitää hiukan rennonpaa ohjelmaa. Mutta muuten on kunto ihan kohillaan ja ootellaan seuran yhteisiä putkireenejä. Nyt vkonloppuna olisi sitte tarkotus taas tulla kotio putki reeniä heittämään. Tapailemisiin! ;)

 

15.11. -07 Jyväskylästä lumiset terveiset!

 

Taas on viime kirjoituskerrasta kulunut aikaa, mutta laatu korvaa määrän! :) Täälä sitä nyt ollaan reenailtu ja opiskeltu ahkerasti. Taas vaivasi tuo joka syksyinen flunssakin. Mutta onneksi se alkaa pikkuhiljaa hellittämään otettaan, kun saatii tänne Keski- suomeenkin lumi.

Kävimme isän kanssa vko sitten Saariselällä lumileirillä. Tarkoitus oli hiihtää muutama kisakin ja aloitella talvea, mutta niinhän siinä sitten kävi että yksissä tuumin päätimme flunssan takia lykätä kovasti odotettua kisakautta, ja seurata Fis- kisoja ladun vierestä kannustaen muita. Vkossa tuli mukavasti rentoa hiihtelyä sekä uusien että vanhojen suksiparien testauksia.

Tällä vkolla olen tehnyt lähinnä kevyttä pk -harjoittelua (jalkalenkkejä, kuntopiiriä yms.) Odotellen viikonlopun seurareenejä putkessa!

27.12.-07

No niin toinen surkea talvi kelilliseti, mutta ei ole tuo flunssakaan antanut vielä periksi. Piispalan kisa meni hiihdellessä! No ensiviikolla tutkitaan tarkemmin mikä vaivaa ja toivottavasti löytyy lääkkeet tähän tautiin. Piispalassa sama tahti kun omissa putkikisoissakin, kierrokset täkitin samaan aikaan...
Räkä kiusaa ja se määrää vauhdin....
Sivusta kuulin Piispalassa että vauhti oli "välitunti vauhtia", myönnettävä on että ei se kyllä muuta ollutkaan. Mutta katsotaan kun vauhtiin pästään....

21.1.2008

Oijje! Taas on tullut alkutalven mittaan hiukan kisailtua, mistä milloinkin on lunta löytynyt. Syksyn-Joulun Flunssan jälkeen kisailu fiilis on hiukan ollut hakusessa, ja niinpä on noita sijoituksiakin tullut joka tasoa. Välillä on kisan jälkeen oltu intoa piukassa ja välillä mahottomassa kiukussa, mutta viime vko.lopun sm-kisat Vuokatissa lupailivat jo ihan hyvää jatkuvalle kaudelle. 5 Kilometrin perinteisen kisassa kohtuullisen hyvällä hiihdolla ja suksella 7. sija näytti jo otteita normaalista Mari kisasta. Sunnuntain 10 Kilometrin vapaa meni vielä puolta pidempään matkaan totutellen, mutta tuttu seitsemäs sijoitus lauantailta antoi sekin hyvää osviittaa, varsinkin kun tuttu heittäytyminen ja kaikkensa antaminen jäivät maalissa näkemättä. Kyllä kai tämä talvi tästä vielä ilmojenkin puolesta hyväksi muuttuu! :)